Hurjaa menoa Balkanilla

Ai että suomalaiset ovat kansainvälisiä kiertäessään koirienssa kanssa ulkomaannäyttelyitä ja kerätessään valionarvoja.
Näistä matkalaisten edesottamuksista saa lukea joka toisesta yhdistyksen lehdestä. Moni ei kuitenkaan pysty parempaan kuin äskettäin ilmestynyt kiinanharjakoirien Harjakoira-lehti, jossa kerrottiin 11 päivän matkasta Itä-Euroopan halki Montenegron näyttelyihin.
Niille, jotka eivät kovin paljon Montenegrosta tiedä, kerrottakoon, että tuo Balkanin maa on FCI:n ns. sopimuskumppani, jolla on jo ehtinyt olla monenlaisia vaikeuksia kattojärjestönsä kanssa, joten yhdessä vaiheessa sen rekisteröimiä koiria ja sukutauluja tai sen tuomareita ei FCI:ssä hyväksytty.
Pitkä on matka Montenegroon, mutta kuka voi vastustaa kiusausta: tarjolla on kaksi Montenegron CACIB:ia ja vielä samassa paikassa samaan putkeen kaksi Montenegron, kaksi Moldovan, kaksi Makedonian, kaksi Azerbaijanin ja kaksi ”Cypruksen” eli Kyproksen serttinäyttelyä.
Jos kansallista valionarvoa haki, voi lohduttautua sillä, että valionarvoon tarvittiin vain kaksi luokkaserttiä (ja eihän luokassa tarvitse olla kanssakilpailijoita), ja näyttelyistä oli toinen aamupäivällä ja toinen iltapäivällä.
Matkakin sujui hyvin, kun virolainen bussi haki Helsingistä Länsisatamasta, ja niin kävi maksaminenkin: matkan hinta oli 950 euroa, minkä lisäksi yhden koiran ilmoittautuminen näihin näyttelyihin maksoi 300 euroa ja valionarvovahvistuksista piti olla mukana lähes 200 euroa käteistä per koira. Nämä vahvistukset piti maksaa paikan päällä saadakseen tuon tavoitellun tittelin, koska niitä ei vahvistettaisi jälkikäteen kuten kennelliitot normaalisti tekevät. Asiaa oli selitetty kertomalla, että näyttelyt olivat erikoistapauksia, eivätkä sertit jäisi ”roikkumaan” (ilmeisesti niin kuin Pohjoismassa tehdään junioriluokassa saatujen serttien tapaan niiden odottaessa koiran kahden vuoden ikää ja valioitumista kotimaassa).
Kun bussissa oli 36 koiraa eli käteistä rahaa pelkät ilmoittautumismaksut ja valionarvomaksut yhteenlaskettuina, summaksi tulee 18000 euron kieppeillä liikkuva summa. Tähän vielä muu matkakassa päälle ja ohjeet ottaa rahat mukaan pienenä rahana käteisenä, joten olisi ollut varkaille oiva kohde. Kyynikko kyllä kyselisi, mihin taskuun nuo ilmoittautumismaksut ja valionarvovahvistusmaksut menivät…
Itse matkan hintaa ihmettelevät voivat miettiä, mitä tuolla 950 euron matkarahalla sai: monen päivän bussikyydin ja perillä hotellin, jonka lakanat olivat talven jäljiltä kosteat, vettä tuli silloin kuin tuli, ilmastointia ei ollut, vaikka ulkona oli kova kesähelle, eikä ravintolapalveluissakaan tainnut olla kehumista.
Mutta olipahan näyttelyt ja serttejä ja titteleitä jaossa niin että matkakertomuksen kirjoittajan mukaan bussilastillinen sai 40 mahdollista luokkasertistä 38, 10 näyttelystä kahdeksan ROP-junnua ja kuusi Rotunsa Parasta. Montenegron ja Kyproksen valiosta tuli samalla Välimeren valioita ja Montenegron ja Makedonian valioista Balkanin valioita. Mutta voi voi – kun Suomen Kennelliitto ei vahvista näitä viimemainittuja valiotitteleitä! Aina voi kuitenkin iloita, että nyt tuli ensimmäiset Azerbaijanin tittelit Suomeen!
Tuomarit näyttivät olleen paikallisia montenegrolaisia asiantuntijoita lukuun ottamatta meilläkin jossain vaiheessa tiheään pyörinyttä Dennis Kuzeljia, jonka kotipaikka on vaihtunut Bulgarian kautta Kyprokseen sen jälkeen, kun kotimaa Slovenia poisti hänen tuomarioikeutensa.
Entäpä koirat sitten, joita pyöriteltiin tuolla bussissa ja näyttelypaikalla 11 päivää helteisissä olosuhteissa ja juoksutettiin näyttelystä toiseen (puhumattakaan jokailtaisista tai -öisistä pesuista ja föönauksista)?
Monet olivat jo päivän toisessa näyttelyssä väsyneitä, eikä häntä enää kehässä noussut, joten piti harkita, meneekö ryhmäkilpailuihin vai ei. Matkalla mukaan tullut tshekkiläinen koira tosin ei ollut kunnossa edes menomatkalla ja sitten kävikin ilmi, että koiran punkkien seassa oli tappavaa babesioosia levittävä ruskeapunkki, jolle ei meillä Suomessa edes löydy lääkettä kaikilta eläinlääkäreiltä. Sama tauti, jonka jäljiltä suomalaisia Bukarestin kävijöitä hoidettiin. Tämä koira saatiin kuitenkin paluumatkalla nesteytettyä ja lääkittyä, joten se säilyi hengissä.
Jokainen saa tuhlata rahansa niin kuin haluaa ja pettää itseään kaiken maailman valionarvotitteleillä, mutta mitäs nuo tittelit kertovat koiran todellisesta arvosta, kun valion arvoilla ja valion arvoilla on eronsa - tai on ollut, kun on oltu sitä mieltä, että kunnon kilpailussa saavutettu sertti ja joku SE- tai DK-valionarvo on ollut se "oikea" valionarvo verrattuna näihin titteleihin, joiden maatunnuksia saa hakea ISO-standardilistoilta?
Mitä sanoo FCI, jonka näyttely- ja valionarvosäännöt koskevat vain kansainvälisiä titteleitä, kun kukaan ei ole edes kuvitellut, että kansallisia serttejä jaettaisiin jossain toisessa maassa. Miten olisi, jos mekin Pohjoismaissa alkaisimme jakaa toistemme serttejä yhdessä maassa pidetyissä näyttelyissä? Jos oikein yrittäisi, saattaisi mahtua viisi näyttelyä samaan viikonloppuun, ja pian ei tarvitsisi lähteä kotoa yhtään mihinkään, kun sertit tulisivat kotipihaan.
Vielä isompi kysymys on, mitä sanovat eläinsuojelijat ja mitä sanoo kuka tahansa koiransa hyvinvoinnista välittävä koiran omistaja tällaisesta touhusta. Meikäläinen voi jo matkaohjelman nähtyään ilmoittaa, ettei lähde suurin surminkaan tuollaiselle 11 päivän retkelle, mutta koirat tulevat kiltisti mukana, kun häkkiin pakataan ja matkaan lähdetään.
Nyt on itsetutkiskelun ja valistuksen paikka – mitä nopeammin, sen parempi, jotta myös harrastuksen uudet tulijat pysähtyisivät miettimään, mikä on itsepetosta ja mikä ei, ja millaisen julkikuvan toimemme antavat ulkopuolisille.