Postia Englannista

Postia toi mukavia uutisia Englannista: minut on valittu Englannin kennelklubin jäseneksi.
Tuon, vuonna 1873 perustetun maailman vanhimman kennelliiton suojelijana on kuningatar Elisabeth ja presidenttinä Kentin prinssi Michael.
Klubin päämaja taidegallerioineen ja ravintoloineen on Lontoon keskustassa Piccadillyllä.
Vaikka Englannin kennelklubi, The Kennel Club, rekisteröi vuosittain neljännesmiljoona koiraa, järjestää suuren Cruftsin koiranäyttelyn ja säätelee muutakin koiraharrastustoimintaa muiden kennelliittojen tapaan, se on myös yksityinen englantilainen klubi, jonka jäsenmäärä on rajattu. Sen jäseneksi ei voi itse pyrkiä, vaan jonkun jäsenen on esitettävä ja toisen jäsenen kannatettava uuden jäsenen valintaa.
Toukokuun lopussa kennelklubilla oli reilut 1200 jäsentä, joista viitisenkymmentä ulkomaista. Eniten ulkomaisia jäseniä on USA:sta (yhdeksän) ja toiseksi eniten Suomesta, nyt seitsemän.
Ensimmäisinä suomalaisina jäseniksi valittiin vuonna 1999 Kari Järvinen ja Rainer Vuorinen. Sen jälkeen seurasivat Hasse Lehtinen, Leena Harjapää, Annukka Paloheimo ja Elina Haapaniemi.
Kaikki erinomaisia edustamaan Suomea, ja oiva osoitus siitä, miten suomalaista kennelharrastusta ja Suomen Kennelliittoa arvostetaan paitsi tuossa järjestäytyneen koiraharrastuksen kehdossa myös muualla maailmassa.
Omalta osaltani olen mielissäni kennelklubin jäsenyydestä, sillä olen asunut aikanaan tovin Englannissa. Vuosien mittaan yhteydet Englantiin ovat säilyneet paitsi koiraharrastuksen merkeissä (edustaahan Kääpiökoirayhdistys monia englantilaisia rotuja) myös työn puolesta.
Tähän loppuun kuva parin vuoden takaa Englannin kennelklubin taidegalleriasta, jossa allekirjoitettiin kennelklubin ja Suomen, Ruotsin ja Norjan kennelliittojen välinen tuomarisopimus.
Vasemmalta kennelklubin varapuheenjohtaja Mike Townsend, blogisti, kennelklubin puheenjohtaja Ronnie Irving, Kennelliiton valtuuston varapuheenjohtaja Kari Järvinen, Norjan kennelliiton puheenjohtaja Nils-Erik Haagenrud ja Ruotsin kennelliiton puheenjohtaja Nils-Erik Åhmansson. (Photo: Courtesy of the Kennel Club) 

Maaseuturetki Hämeeseen

Vaikka Kaivarin kulmilla aurinko paistaa ja merituuli vilvoittaa mukavasti, ainakin kerran kesässä on hyvä käydä haistelemassa kesätunnelmia muuallakin.
Lauantaiaamuna olin ylhäällä jo niin varhain, etteivät makuuhuoneen ikkunan ulkopuolella öisin konserttiaan pitävät lokin poikaset olleet vielä kunnolla vaienneet.
Matkan päämääränä oli Hämeenkosken Jokelan kartano, jossa SKKY:n jäsenyhdistys Suomen Griffonyhdistys juhli 40-vuotista taivaltaan. Sekä meno- että paluumatkalla tuli hieman ylimääräistä sightseeing’iä, mutta perille päästiin ihan hyvissä ajoin.
Ei käynyt niin kuin joku vuosi sitten, kun olimme naapurin kanssa matkalla Savitaipaleelle tuomareiksi dalmatiankoirien erikoisnäyttelyyn. Naapuri ajoi ja minä olin kartanlukijan paikalla. Autossa ei ollut sen enempää karttaa kuin navigaattoriakaan, mutta sen verran tiesimme, että itään on suunnattava.
Ensin koukattiin Isonroban poliisiasemalla tekemässä ilmoitus holtittomasti ajaneesta taksikuskista ja sitten suunnattiin Porvooseen ja sieltä itään. Tuumittiin, että jossain vaiheessa tulee Savitaipaleen kyltti eteen. Ei tullut, vaan edessä oli kyltti ja käsi varoittamassa, että olimme tulossa valtakunnan rajalle.
Ei auttanut kuin nolona soittaa näyttelyn järjestäjille ja tunnustaa, että Venäjän rajalla oltiin, ja kysellä ajo-ohjeita. Näyttely alkoi myöhässä, kun tuomaritkin olivat myöhässä. Kotimatkalla naapuri yritti vielä väen väkisin ajaa Mäntyharjua kohti, ja kesti aikansa ennen kuin uskoi, että Mäntyharju on Mikkelin eikä Helsingin suunnassa. No, nähtiin maisemia.
Lauantain vastaisena yönä ja lauantaiaamuna Kaivarin kulmilla satoi. Varustauduin saappailla, sadetakilla, tikkitakilla ja vielä hyttysmyrkyllä. Perillä Hämeenkoskella vallitsi sää, jollaista tavataan sanoa hyväksi sääksi koirien kannalta: ei satanut, ei ollut hyttysiä, eikä ollut paahtavan kuumaakaan, vaan tikkitakillekin oli käyttöä.
Griffoneiden juhlanäyttelyyn oli ilmoittautunut 96 koiraa. Tunnelma oli hyvä, ja sitä täydensi näyttelyn jälkeen kartanon pihalla telttakatoksessa nautittu juhlaillallinen maljoineen kaikkineen. Saipa puheenjohtaja Ari Auvinen historiakatsauksensa jälkeen vielä runsaslukuisen illallisyleisön kohottamaan lasinsa ja esittämään kolminkertaiset hurraa-huudot juhlivalle yhdistykselle.
Ari kertoi, miten takavuosina (ennen maiden välisiä karanteenirajoja ja ylimääräisiä tuontimääräyksiä) Suomen ja Ruotsin griffonväki kokoontui maaotteluun Tukholman ja Helsingin kansainvälisiin näyttelyihin. Toivottavasti tämä perinne saataisiin elvytettyä nyt, kun koirien liikkuminen maiden välillä on jälleen helpottunut.
Päivä Hämeenkoskella oli mukava ja hyvähenkinen, eikä voi kuin toivoa, että Griffonyhdistyksen viime vuosien myllerrys kerran vuodessa tapahtuvine henkilövaihdoksineen on ohitettu ja yhdistys voi viettää tasaisen rauhallista keski-ikää.

Herrasmiessäännöt kunniaan

Herrasmiessäännöt tuntuvat unohtuvan alalla kuin alalla, kun tavoitteena on voitto mihin hintaan hyvänsä.
Pyöräilyssä Ranskan ympäriajon voitto ratkesi lauantain aika-ajossa päivää ennen seremoniallista viimeistä etappia Pariisin. Voittajaksi nousi espanjalainen Alberto Contador 39 sekunnin erolla ennen Luxemburgin Andy Schleckia.
Saa nähdä millaisen vastaanoton Contador saa Champs-Elyseella, sillä monet pyöräilyn herrasmiessääntöjä vaalivat eivät ole unohtaneet nuoren luxemburgilaisen menettäneen nuo 39 sekuntia pyöränsä teknisen ongelman vuoksi viime maanantaina, jolloin hän joutui luovuttamaan keltaisen johtajan paidan tilanteesta hyötyneelle espanjalaiselle.
Tourin kirjoittamattomien sääntöjen mukaan keltaista paitaa kunnioitetaan, ja sen haltijaa odotetaan herrasmiesmäisesti, mikäli tällä on teknisiä ongelmia kuten kumin puhkeaminen, pyörän rikkoutuminen, kaatuminen ruuhkassa tms.
Tässä tapauksessa Schleck oli mäkiosuudella jättänyt Contadorin hyvän matkaa taakseen, kun hänen pyöränsä ketju ponnahti pois paikoiltaan. Contador käytti tilannetta härskisti hyväkseen, kiri edelle ja otti kilpailun johdon.
Etapin maalin palkintopallilla keltaista paitaa noutanut Contador sai vastaansa aikamoisen buuausmyrskyn, sillä paikalla ollut ranskalaisyleisö halusi reilua peliä, olihan etapin tapahtumia voinut seurata maalipaikalla suorassa televisiolähetyksessä.
Asiantuntijat ja kommentaattorit taas muistelivat, miten edellisinä vuosina suuret mestarit olivat odottaneet vastaavissa tilanteissa pahimpia kanssakilpailijoitaan, ja Contadoria opetettiin, miten mestarin tulee olla mestaruuden arvoinen.

****
Koiraharrastusta ja etenkin koiranäyttelytoimintaa seuratessa tulee samalla tavalla mieleen, miten herrasmiessäännöt tuntuvat usein unohtuvan. Voittoja haalittaessa ei aina muisteta, että voiton on myös oltava (ja sen on nähtävä oltavan) voiton arvoinen, reilulla pelillä saavutettu.
Milloin on epäselvyyksiä koiran omistajasta, jos yksi omistajista sattuu olemaan tuomari, jonka koiraa ei voida esittää samassa näyttelyssä, jossa tuomari arvostelee. Tai jonkun näyttelyn silmäätekevän koira esitetään näyttelyssä, jossa tämä on järjestelyvastuussa, ja omistajatiedot muuttuvat näyttelyluetteloon painetuista siinä vaiheessa, kun tulokset julkistetaan ja koira on pärjännyt. (”Olipa hyvä, että koira tuli toiseksi ryhmässä eikä voittanut, koska silloin olisi tullut liian paljon puhetta…” ) Ei tullut mieleen, olisiko ollut fiksumpaa jättää koira kokonaan ilmoittamatta näyttelyyn.
Meillä on jo nyt melkoinen sääntöviidakko, ja mitä enemmän sääntöjä tehdään, sen enemmän nämä ”fiksut” löytävät porsaanreikiä. Ei kaikki ole sallittua, mitä säännöillä ei kielletä – ei ainakaan, jos ei mietitä vain, miten asiat ovat, vaan miltä ne ulkopuolisista näyttävät. Ja miten voitot saavutetaan.
Siksi olin hiljaisesti tyytyväinen tuosta ranskalaisyleisön buuauksesta.

Koiranelämää Provencessa

Ammattilaispyöräilyn vuoden päätapahtuma, Ranskan ympäriajo eli Le Tour de France, on nyt meneillään kolmatta ja viimeistä viikkoa.
Tämä värikäs näytelmä on houkutellut suuret ihmisjoukot reittien varteen, ja on siellä strategisissa paikoissa ollut myös suomalaisia heiluttamassa suurikokoisia Suomen lippuja.
Ne, jotka eivät ole päässeet paikan päälle, ovat voineet seurata iltapäivisin monen tunnin suoria lähetyksiä Eurosportilta.
Jos pelotonissa eli pääjoukossa ei tapahdu ihmeitä, aina voi tehdä siinä sivussa jotain muuta hyödyllistä. Silloin tällöin olen naureskellut, miten suomenkielinen selostaja Peter Selin pääsee vauhtiin ja kehittää uusia luovia ilmauksia (”Nämä kestävyysurheilun kuninkaat horjuvat ja huojuvat aivan täpöillä, ja joku kaatuu ja lentää pöpelikköön…”
Joku päivä sitten höristelin korviani, kun olin kuulevinani oman nimeni, mutta kysymyksessä olikin veli, jota Selin kehui erinomaisesta tiedottamisesta. Veli on vetänyt Suomen johtavaa pyöräilyseuraa TWD Länkeniä, jonka riveistä löytyvät myös johtavat suomalaiset ammattipyöräilijät kuten Sky Teamissa ajava Kjell Carlström ja Française des Jeux’n Jussi Veikkanen (joista kumpikaan ei valitettavasti ole mukana tämän vuoden ympäriajossa).
Matkan varrella on saanut myös rautaisannoksen ranskalaista ruokakulttuuria, kun Selin on kertonut paikallisista juustoista, viineistä ja ruokalajeista. Reseptejäkin on jaettu. Poika Christer on puolestaan antanut taustatietoa niin reitin varrella olevista historiallisista linnoista kuin laitumella olevista lehmistä ja hevosistakin.
Pyöräilijöiden siirtyessä kohti etelää maisemat ovat muuttuneet, ja hienoja ovat peltoaukeamat, joilla kasvaa sinisiä laventeleita tai keltaisia auringonkukkia.
Näiden maisemien innoittamana olen kaivanut kirjahyllystäni Peter Maylen Provence-aiheisia kirjoja, joita voi lukea toistamiseenkin.
Nyt luin uudestaan Maylen kirjan A Dog’s Life (suomeksi Piskinelämää), jossa karkeakarvainen ranskalainen metsästyskoira kertoo elämäntarinaansa epäonnistuneesta, paukkuarasta metsästyskoirasta isännän metsään hylkäämäksi kulkukoiraksi ja sitten englantilaisen pariskunnan adoptoimaksi kotikoiraksi.
Tuo kirja oli minulle lahja entiseltä USA:n suurlähettiläältä. Sain sen kiitokseksi tärkeän diplomaattisen tehtävän suorittamisesta. Olin menossa Australiaan ja sain tehtäväksi hankkia tämän kaverille presidentti Bill Clintonille Nicole Kidmanin elokuvavideoita.
Missio oli ilmeisesti sen verran tärkeä, että hädin tuskin olin päässyt perille, kun USA:n Sydneyn pääkonsuli jo soitteli ja tarjosi apuaan. Videot löytyivät, noudettiin Sydneyn Manlysta ja toimitettiin sitten Valkoiseen taloon.
Lahjakirja on viehättävä, eikä sen suomenkielinen nimi tee oikeutta koiralle, joka epämääräisestä taustastaan huolimatta näyttäisi olevan jalo ranskalainen ajokoira, mitä ilmeisimmin grand griffon vendéen.

Kuluttajansuojalainsäädäntö uusittavaksi?

Ei käy kateeksi uutistoimittajia, joiden pitäisi täyttää uutispalstat ihan oikeilla uutisilla nyt, kun suurin osa Suomesta on kesälomalla. Niin ovat poliitikotkin.
Hallituksesta taitaa olla paikalla Paavo Väyrynen, joka tietää, miten helppoa loma-aikaan on ylittää uutiskynnys heppoisemmallakin uutisella.
Lomalla ovat myös lehtien artikkelitoimittajat ja kolumnistit, ja siksi olen ollut näkevinäni lehdissä tavallista enemmän vierailevien kolumnistien puheenvuoroja.
Näihin kuuluu kuluttajariitalautakunnan puheenjohtaja Pauli Ståhlberg, joka kirjoitti äskettäin Helsingin Sanomissa vuodesta 1978 voimassa olleen kuluttajansuojalain uudistamistarpeesta.
Ståhlbergin mukaan ”lakiin on sen säätämisen jälkeen tehty kymmeniä muutoksia, jotka ovat vaikeuttaneet lain soveltamista, ja lain epäjohdonmukaisuutta ovat omalta osaltaan lisänneet myös EU:n säännökset”.
Hän toteaa, että lain sääntely keskittyy lähinnä kauppaan, ja tässä ei taas huomioida hyödykkeiden erilaisuutta. ”Esimerkiksi auton ja koiranpennun virhettä arvioidaan samojen säännösten perusteella,” hän sanoo.
Tämä ongelma on tiedostettu jo pitkään koiran kasvattajien piirissä, sillä koirankauppatapauksia päätyy kuluttajariitalautakunnan käsiteltäväksi. Onpa lautakunta käsitellyt myös ulkomailta kuten Kanadasta tehdyn valituksen, kun Suomesta sinne näyttelykoiraksi myyty koira ei osoittautunut ostajan mielestä hintansa väärtiksi.
Muistaakseni tässä tapauksessa lautakunta suositteli, että kasvattaja palauttaa osan kauppahinnasta ostajalle. Tehtiinkö näin, ei ole tiedossani.
Kuluttajariitalautakunta voi antaa suosituksia, ja jos elinkeinonharjoittaja ei noudata suosituksia, hän voi päätyä julkiselle mustalle listalle.
Onko sitten tavallinen harrastuksekseen koiria kasvattava elinkeinonharjoittaja? Kyllä on, jos hänellä on ollut kolmen edellisen vuoden aikana vähintään yksi pentue vuodessa tai hän on kasvattanut kuluvan tai edellisen vuoden aikana kaksi tai sitä useampia pentueita.
Ja voidaanko elävän olennon eli koiranpennun kauppaan soveltaa samoja kriteereitä kuin pesukoneen ostoon ja siihen liittyvään korvausvastuuseen? Useimmat koiran kasvattajat sanoisivat suoralta kädeltä, että ei voi.
Ståhlberg toteaa artikkelissaan, että kuluttajansuojalainsäädännön kokonaisuudistus on työläs hanke, mutta siihen on tartuttava, jotta laki on riittävän selkeä kaikkien osapuolten kannalta.
Olisiko tässä asia, jota me koiraharrastajat voisimme omalta osaltamme ajaa? Maaperä on otollinen nyt, kun poliitikot valmistautuvat eduskuntavaaleihin ja pyrkivät miellyttämään monenlaisia äänestäjäryhmiä.
PS. Ståhlbergin artikkelin voi lukea tästä linkistä.

Strindbergin kesäkokous

Kyllä ruohonjuuritason kansalaistoiminta kannattaa.
Alkukesästä kerrottiin Pohjoisesplanadilla sijaitsevan Strindbergin kahvilan terasseineen joutuvan sulkemaan ovensa vuokrasopimuksen päättymisen vuoksi, kun kiinteistön omistajat halusivat tuon nykyaikaisen kaupunkikulttuurin ilmentymän tilalle luksusmyymälöitä.
Uutinen herätti Kehä kolmosen sisäpuolella sen verran voimakkaan vastarintaliikkeen, että päätöksestä jouduttiin peräytymään ja hyvässä järjestyksessä ilmoitettiin Strindbergin jatkavan toimintaansa Pohjoisespalla, joskin hieman eri paikassa.
Strindberg oli vielä vanhalla tutulla paikallaan tiistai-iltapäivänä, ja paikalla oli myös upeaa säätä (taisi olla 30 astetta) ihasteleva ”kesämökkiläinen” Ben Zyskowicz.
Monia tuttuja kulki ohi, kun pidimme terassilla Leena Sarven kanssa Kaivopuiston näyttelyn suunnittelupalaveria – lämmintä oli, mutta varjossa oli mukava istua.
Messukeskuksen isosta kehästä tuttu Leena tulee kuuluttamaan Kaivarin ryhmäkilpailut, mikä onkin paikallaan, sillä hänestä on tullut täysiverinen kääpiökoiraharrastaja. Perheeseen on nimittäin liittynyt 14-vuotiaan ison villakoiran seuraksi pieni pommi eli pomeranian.
Palaverin jälkeen mietin, mikä voisi olla seuraavan ruohonjuuritason kampanjan kohde. Miten olisi Kennelliiton vanhan ja perinteikkään, kuvanveistäjä Jussi Mäntysen suunnitteleman merkin palauttaminen Kennelliiton viralliseksi merkiksi, kun liitto juhlii 125-vuotisjuhliaan vuonna 2014?
Samalla voitaisiin unohtaa vuodesta 1998 käytössä ollut, saman vuoden Maailmannäyttelyyn luotu ”moderni” logo. Se oli hetken tuote, mutta se vanheni nopeasti eikä se kuvasta kenneltoiminnan kunniakasta historiaa samalla tavalla kuin tuo suomenpystykorvamerkki.

Järjestystä terassilla

Sää on kuin samettia: sopivan lämmintä, että tarkenee, mutta Kaivarin rannassa merituuli vilvoittaa, joten mikäpä on istuskellessa kirjan kanssa ja nauttiessa kesästä.
Lauantaina monet muutkin olivat liikkeellä niin maalla kuin merellä. Ohikulkijoita katsellessa mietin, olivatko kaikki koiranomistajat harkinneet, miten viisasta oli paradeerata asfaltilla edestakaisin koiran kanssa iltapäivän kuumuudessa – varsinkin, jos koira oli selvästi kuumuudesta kärsivä, lyhytkuonoinen itätuontiranskanbulldoggi.
Naapurin kanssa olemme siirtäneet kokouksia sisätiloista terassille. Kulmakunnan oma terassi ei ole suinkaan pikkujulkkisten suosima Merisataman rannan kolho Carusel, vaan Kapteeninpuistikossa oleva Sikalan eli Sea Horsen terassi.
Se käsittää joitakin pöytiä ja aurinkovarjoja, ja tarjoilu hoituu puurakenteisesta vanhan ajan kioskista. Hasse Lehtisen mukaan paikalla on joskus 1950-luvulla tapahtunut murha, mutta yksityiskohdista minulla ei ole tietoa.
Terassin narun toisella puolella on parin metrin päässä puiston penkkejä. Siellä viihtyvät kulmakunnan laitapuolen kulkijat, joilla on omat eväät mukana, eli ovat ostaneet koko pullollisen meidän viinilasimme hinnalla!
Muutama päivä sitten saimme oivan esimerkin oikeasta johtajuudesta puliukkojen ja –akkojen keskuudessa. Joukon naisjäsen oli liikaa nauttineena nukahtanut aurinkoon ja loukannut matkan varrella polvensa. Paikalle ilmaantui ilmiselvä johtajatyyppi, joka tarttui heti toimeen: määräsi muut siirtämään naisen varjoon, haki terassin baaritiskiltä hänelle vettä, ettei tule nestehukkaa, ja jäitä, jotta polven turvotus laskisi. Ja määräsi vielä sakin nuorimman jäsenen korjaamaan kaikki roskat roskakoriin. Siistiä porukkaa.
Eipä silti, kun menin joku vuosi sitten aamulla Kaivarin näyttelyymme, näyttelytoimikunnan jäsenet osoittivat puiston penkillä istuskelevaa laitapuolen kulkijaa, joka oli herännyt makoisista unistaan eikä ollut uskoa silmiään, kun ympärillä hyöri paljon ihmisiä koirineen. En voinut kuin todeta, että tuttu mies meidän puistosta, tarjotkaa aamukahvit!

Taidokas Espanja finaaliin

Kyllä oli nautinnollista katsoa eilen illalla Espanjan peliä World Cup-semifinaalissa Saksaa vastaan.
Espanjan joukkue on täynnä taiteilijoita, mutta kurinalaisia sellaisia: ”Saint Iker” eli varmastikin tämän hetken maailman paras maalivahti Iker Casillas, Xavi, Sergio Ramos, David Villa ja tietenkin Barcan kapteeni Carles Puyol.
”La furia roja” sai koko kehutun Saksan joukkueen näyttämään keskinkertaiselta - enkä ihmettelisi, vaikka Uruguay nappaisi pronssimitalin lauantaina.
Saksan liittokansleri Angela Merkel, joka vielä hehkutti joukkuetta edellisessä ottelussa, näytti jo poistuneen paikalta, ja kotimatkalle oli lähetetty myös DDR:n perillinen Michael Ballach.
Katsomossa oli sen sijaan Espanjan kuningatar Sofia, joka on tuurannut leikkauksesta toipuvaa kuningas Juan Carlosia useiden urheilutapahtumien katsomossa. Espanjan kuninkaallinen perhehän on hyvin urheilullinen (mm. kruununprinssi ja yksi tyttäristä ovat edustaneet maataan olympiakisoissa purjehtijoina).
Kuningatar on tunnettu koiraharrastuksestaan, sillä hänellä on ollut lhasa apsoja, jotka kilpailivat takavuosina usein arvonäyttelyissä. Kennelissä oli mm. Englannista edesmenneen Jean Blythin Saxonsprings -kennelistä tuotuja koiria.
Nyt pidän peukkuja Espanjan mestaruuden puolesta, sillä kuten todettu aikaisemmin, Hollanti vaikuttaa vähän tylsältä.

Kun alkaa mennä pieleen…

Yleensähän on niin, että kun asiat alkavat mennä pieleen, ne myös menevät pieleen…
Perjantaina jouduin tekemään ylimääräisen reissun, kun paperi ja osoitetarrat loppuivat. Yli 800 kuoren Kaivarin postituksen sain kirjekuoriin jo lauantaina futismatsien aikana.
Sitä ennen lasertulostimen värikasetti väsähti, eikä ravistaminen auttanut kuin muutaman kymmenen arkin verran. Kasetilla tulostaa noin 4000 sivua ja se kestää yleensä vuoden verran, mutta tietenkin se loppui juuri kriittisessä pisteessä.
Tuumin, ettei hätä ole tämännäköinen. Tilasin uuden kasetin verkkokaupasta odottaen toimitusta 2-3 päivän sisällä kulmakunnan Ärrälle (on halvempaa ja kätevämpää kuin noutaa itse kaupasta Ruoholahdesta.) Sillä välin tulostelin loppuja toisella, hitaammalla tulostimella – kunnes se ilmoitti yhden värikasetin olevan loppumassa!
Onneksi sain kriittiset tulostukset tehtyä.
Maanantaina taistelin Itellan nimellä tunnetun entisen postin kanssa, kun tämä palvelulaitos on uusinut sopimusasiakkaidensa palveluja. ”Uudistusten” oikea nimi on hinnankorotukset.
Viestien vaihto ensin Kuopiossa olevan palvelukeskuksen ja sitten puhelimitse yrityspalvelun kanssa toi esille, että Kääpiökoirayhdistykselläkin oli useita sopimuksia ja laskutusosoitteita. Itse emme edes kaikista sopimuksista tiedä (kun ennenkin on löytynyt sopimuksia, jotka olemme aika päiviä lakkauttaneet). Yhteenvetoa niistä en ole vielä onnistunut saamaan. Tuskin ihan pian tuleekaan, kun palveluja hoidetaan etätyönä.
Lopulta onnistuin saamaan tilauslapun, jolla voin viedä tuon ison lähetyksen Kasarmitorin postiin. Kaivopuiston oma postihan lakkautettiin jo vuosia sitten, ja pari vuotta sitten oli lakkautusvuorossa lähellä oleva Punavuoren eli Rööperin posti.
Maanantai-iltana ulkomaisia kirjeitä väsättäessä hajosivat päätetyöskentelyyn tarkoitetut silmälasit, eikä kirjeisiinkään ollut sopivia postimerkkejä.
Niin sitten tiistaipäiväksi olin suunnitellut logistiikan järkevästi kuten edesmennyt bassettini, joka aina mietti reitin etukäteen säästääkseen askeleen tai pari (ja landasi kerran haisevaan mutaojaan): ensin frisöörille, sitten Kasarmitorin postiin ja sieltä kotikulmille optikolle.
Muuten hyvä, mutta hieno frisyyri lätsähti, kun juuri silloin taivaat aukesivat, ja sateenvarjon olin jättänyt kotiin. Kirjeet sentään sain kunnialla postiin.
Kulmakunnan optikko oli sen sijaan kesälomalla, joten Stokkan reissu on taas tiedossa.
Nämä loma-ajat sekoittavat kulmakunnan palveluja. Olen ylpeillyt, että näillä kulmilla löytyy parin sadan metrin säteellä peruspalvelut kehdosta hautaan: on kolme pankkia, apteekki, Alepa (auki 7.00-23.00), Alko, kaksi sairaalaa ja hautaustoimisto.
Antiikkikauppiaat näyttävät olevan lomilla, ja niin on koirakahvilakin. Kaivopuiston lihakauppa sulki ovensa jo useita vuosia sitten ja tilalle tuli ranskalainen trahtööri. Koiranomistajan kannalta lihakauppa oli erinomainen, koska sieltä sai halvimmat koirien kakipussit (trahtööriltä en kehdannut kysyä.) Samoin ovensa sulki pesula, joka hoiti kotiinkuljetuksia, joten nyt pyykkikasat joutuu raijaamaan itse isompaan ketjuun kuuluvaan pesulaan, joka luopui kotiinkuljetuksista jo vuosia sitten…
Kennelliitossa sain asiani hoidettua vasta viidennen tavoittelemani ihmisen välityksellä, kun muut olivat lomilla. Täytyynee kai uskoa, että Suomi todellakin sulkeutuu juhannuksen jälkeen, ja tehollinen työaika jää aika lyhyeen, kun lasketaan pois joulu-, pääsiäis-, kesä- yms. lomat.
Näiden ongelmien jälkeen oli itse asiassa lohdullista todeta, että helppoa ei ole Ranskan ympäriajossakaan. Maanantain 2. etapilla väkeä lensi tien poskeen liukkaissa alamäissä ja tiistaina yhdellä jos toisella oli isoja laastareita ja siteitä jaloissaan ja kyynärpäissään. Ja tiistaina Vallonian ja Pohjois-Ranskan mukulakivillä puolisuomalainen Charly Wegelius teki todella komean ilmalennon pusikkoon, ja tien poskeen jäi myös seitsenkertainen ympäriajon voittaja Lance Armstrongkin rengasrikon takia.
Ja nyt tylsä Hollanti voitti Uruguayn futiksen Maailmancupissa. Vielä tylsempi finaali on odotettavissa sunnuntaina, jos Saksa kukistaa keskiviikkoiltana Espanjan.

Urheilua ja askartelua

Television katselu tuntuu ajan haaskaukselta – ellei tee samaan aikaan jotain hyödyllistä.
Joskus ammoisina aikoina kudoin villapaitoja ja tein iltajumppani iltauutisten aikaan. Sitten kuvaan mukaan tulivat lhasa apsot, joiden turkin pesun ja föönaamisen voi aina ajoittaa mielenkiintoisen televisio-ohjelman ajaksi. Mikäpä siinä oli föönatessa ja harjatessa koiraa, kun samalla voi katsoa hyvää elokuvaa.
Nyt olen seurannut Wimbledonin tennisturnausta samalla, kun olen liimannut tarroja kirjekuoriin, tulostanut ja taittanut A-nelosia ja laittanut niitä esitteiden kanssa kirjekuoriin. Onnistuu hyvin kotisohvalla, kun työ on mekaanista eikä vaadi paljon aivotoimintaa.
Tuntipalkasta tulee todella hyvä, sillä niin kovat ovat ulkopuolisen näyttelypalvelun tarjoajan hinnat niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin paperiarkin taittamisesta. Laskeskelin säästäneeni kuin huomaamatta Kaivarin näyttelylle yli 500 euroa, kun kirjeitä on lähdössä yli 800 kpl. Vahinko vain, ettei urheilukanavan hintaa voi laskuttaa näyttelykuluina!
Kotikonttorissa toimistotarvikevarastot ovat rajalliset. Osoitetarrat ja paperi loppuivat juuri kriittisellä hetkellä, joten ei auttanut kuin kiiruhtaa Akateemiseen kirjakauppaan hakemaan lisää tavaraa ennen perjantai-iltapäivän miesten semifinaaleja. Samalla kaarsin kauppatorin kulmille hakemaan Helsingin kaupungin matkailutoimistosta ja hotelli Havenista esitteitä Kaivarin ulkomaisia tuomareita varten.
Haven on viime vuonna avattu uusi hotelli, joka on ensimmäisenä Suomessa hyväksytty Small Luxury Hotels of the World -ketjuun. Hienolta näyttää, ja palvelun pitäisi pelata.
Hotellista on suora yhteys useaan ravintolaan, mm. C.L.Engelin suunnittelemassa 1800-luvun kapteeni G.W. Sundmanin empiretyylisessä kotitalossa olevaan samannimiseen ravintolaan. Kehtaa näyttää pääkaupunkia ja sen palveluja ulkomaisille vieraille.
Askartelua varten olisin tarvinnut perjantai-iltana viiden erän ottelut, mutta sekä Tomas Berdych että Rafael Nadal selvisivät vastustajistaan suoraan kolmessa erässä. Näin työ jatkuu vielä sunnuntaina ja saattaa venyä vielä Ranskan ympäriajoon (joka alkaa lauantaina Rotterdamista ja jatkuu kolme viikkoa) – ellen sitten innostu katsomaan futismatseja.
PS. Englannista Windsorin suuresta näyttelystä tulleet tiedot kertovat, että suomalainen löwchen Chic Choix Markey Lifar on voittanut siellä paitsi rotunsa myös kääpiökoiraryhmän. Ryhmätuomarina oli meilläkin tuttu Liz Cartledge. Onnea ”Pertille” sunnuntain BIS-kisaan.